Kuka ja mikä SEES?

Elisa Koivumaa SEES toimitusjohtaja ja perustaja

ENSIN

Kaikki alkoi jo kauan aikaa sitten. Ainakin kymmenen vuotta sitten, ellei jo lapsuudessani. Nimittäin kiinnostukseni esteettisesti kauniisiin asioihin. Ei kalliisiin tai kiiltäviin, vaan sellaisiin, jotka me helposti sivuutamme huomiotta, vaikka ne ansaitsisivat pysähtymisen ja pienen viipyvän katseen.

Kymmenen vuotta sitten muutin perheeni kanssa mieheni työn perässä Japaniin. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, olin tullut kotiin. Ihmisten sivistyneisyys, rauhallisuus, vähäeleisyys ja eristäytyneen saarivaltion itseriittoisuus oli mykistävää. Toisaalta kaikki tuntui olevan hyvin samanlaista kuin Suomessa. Arvostus luontoa kohtaan, hiljaisuus, kylpykulttuuri ja toisten henkilökohtaisen tilan kunnioitus olivat asioita, jotka olivat meille suomalaisille tuttuja. Meitä ei kummastuttanut täysinäiset, mutta täysin hiljaiset metrot tai vähäeleiset puistot ilman muovisia ja pyöriviä viihdytysvempeleitä. Oli muutama kivi, puska ja keinu. Toisille askeettista tai jopa ankeaa, itselleni ihanan yksinkertaista ja mielikuvitusta ruokkivaa.

Kun viiden vuoden jälkeen muutimme takaisin Suomeen, tuntui ettei mikään ollut muuttunut täällä. Tavarat kauppojen hyllyillä olivat samat – kausimakuja oli ehkä tullut muutama lisää. Missä näkyi Suomen puhdas luonto ja luonnonmukaiset raaka-aineet? Missä oli se design, josta ylpeydellä olimme kertoneet aasialaisille ja tuumineet sen olevan oikeasti maailman parasta? Ei ainakaan markettien hyllyillä. Tein lähikaupassani saman havainnon kerta toisensa jälkeen: on melkein mahdotonta ostaa kuluttajatuotteita, jotka olisivat puhtaista raaka-aineista, kotimaisia ja kauniita.

Syntyi SEES – yritys, jonka tarkoituksena on tuoda seesteisyyttä keskelle arjen kiireitä.

Vuosi kului ja useasti pohdin, että tämä on se kohta yrittäjille, jossa moni lyö hanskat tiskiin. Yksinkertaisista asioista tulee vaikeita, kun ne pitää ratkaista yksin. Jo alkuvaiheessa päätin luoda verkoston, jonka kanssa ratkon asioita. Yritin löytää joka alalta SEESille parhaan kumppanin – parhaan graafikon, parhaan valokuvaajan, parhaan kemikaaliasiantuntijan ja niin edelleen. Se jos mikä on ollut oikea valinta.

Ensimmäisen toimintavuoden aikana tuotteet löysivät oikeat raaka-aineet ja reseptit. Visuaalinen maailma luotiin arvostamaan suomalaista puhdasta luontoa ja japanilaista yksinkertaista estetiikkaa. Kantavana teemana on ollut käyttää vain aitoja eteerisiä öljyjä, mikä on ohjannut tekemistämme yllättävän paljon. Keinotekoisten tuoksuaineiden käyttö olisi ollut huomattavasti helpompi tie, mutta halusimme tuottaa ihmisille lisäarvoa ja ylevöittää arkea aitojen tuoksujen kautta. Toisena toimintavuonna avautui verkkokauppa.

Elisa Koivumaa toimitusjohtaja SEES
SEES Companyn tuotteet valmistetaan mahdollisimman luonnollisista raaka-aineista Suomessa. (Kuva: Sanna Lehto)

NYT

Tällä hetkellä SEESin tuotteita myydään muutamassa kymmenessä liikkeessä Suomessa oman verkkokauppamme lisäksi. Japanista tuli melko pian yhteydenotto ja kesällä 2021 tuotteet lanseerattiin 19 liikkeessä ympäri Japanin. Unelmasta oli tullut totta.

Sain alussa kaikenlaisia neuvoja. Kuten, että kehenkään ei kannata luottaa, kaikesta pitää tehdä kirjallinen sopimus ja ulkomaan markkinat ovat tosi haastavia. Olen samaa ja eri mieltä. Sopimuksia on tehty, hyviä ja huonoja. Mutta pääasiassa Suomessa toimivat yritykset ovat täyden luottamuksen arvoisia. Usein pienempien yritysten kanssa on helpompi toimia ja suhteesta tulee luottamusta henkivä ja henkilökohtaisempi. Eniten olen ollut yllättynyt siitä, miten avoimesti toisia autetaan ja omaa tietoa jaetaan. Suomessa on upeaa yrittäjähenkeä ja yhteistä tahtoa tehdä asioita.

SEURAAVAKSI

Nuori yrityksemme on saanut hienomman startin, kuin ikinä uskalsin toivoa. Työpöytä pulppuaa uusia mahdollisuuksia, ideoita ja tuoksuyhdistelmiä. Kaiken uuden keskellä tärkeimmältä tuntuu kuitenkin kuunnella sitä marketin hyllyvälissä seilaavaa kiireistä ja väsynyttä perheenäitiä tai isää, joka ei jaksa joka solullaan perehtyä tuotteen INCI-listaan. Joka kuitenkin haluaa ostaa vastuullisesti tuotetun, kauniin ja laadukkaan tuotteen Suomesta. Tuotteen pitää aidosti tuottaa ihmiselle iloa arkiaskareiden lomassa ja oikeasti tehdä vaikkapa pyykinpesusta vähän miellyttävämpää.

Elisa Koivumaa SEES Company toimitusjohtaja
– Ajattelen, että SEES on ennen kaikkea tuoksutalo. Eteeristen öljyjen vaikutukset mielelle ovat huikeita. Käsien peseminen voi olla piristävä kokemus tai eteerisillä öljyillä tuoksutetun soijavahakynttilän polttaminen rentouttaa. (Kuva: Sanna Lehto)

Päivinä, jolloin yrittäjyys tuntuu tahmealta ja usko omaan tekemiseen hiipuu, ajattelen asiakkailtamme saamia palautteita. Erityisesti yksi käsisaippuastamme saatu viesti on jäänyt mieleen:

”Piilottelen saippuapulloa lapsilta ja nostan aina esiin, kun tulee vieraita. Käyn välillä nuuhkaisemassa tuoksua muuten vaan. Olen koukussa, kiitos että piristätte tätä kautta ruuhkavuosiani.”

Kun ajattelen tätä, voin ajatella onnistuneeni ainakin yrittämisen yhdellä saralla. Se tekee minut onnelliseksi ja inspiroituneeksi. Ihmisten arki ja onni koostuu pienistä kiireen keskellä olevista asioista. Niissä hetkissä haluamme osaltamme olla läsnä, tuomassa iloa paitsi silmälle, myös mielelle.

SEES – Sovussa arjen kanssa.

Elisa Koivumaa

SEES Company

Kuvat: Sanna Lehto

SEESin tarinasta lisää täältä.